Perukan väärtin pakinoita, Esa Viitanen

Iloja ja suruja elävästä elämästä, pohjoispohjalaista lähihistoriaa ja elettyä elämää huumorilla höystettynä tarjoaa Perukan väärtinä tunnettu Raahen Seudun monivuotinen humoristipakinoitsija Esa Viitanen. Naputellut pikkuhiljaa juttuja tänne.(Esan suostumuksella) 09.04.2005 Olavi Alatalo.

"Keviää kevättä"

Täsä oon ollu haistavinnaan, että ilimasa ois ikkäänku joku romilli kevvään tuntua. Mutta vanahasa muistisa assuu kuitenki takatalaven peleko, nii ettei täsä hetikohta passaa ruveta riemuihteen. Ainakaan ennenku maalis kunnolla maata näyttää...

Joka tappauksesa se pikkunenki kevvään haju tekkee tuota ihimismieltä keviämmäksi. Vasten aurinkuaki ku aivastaa pärskäyttää, niin sehän pannee sannoon jo, että oho. Ja ei tartte hirviästi tuon mollikan paistaa, ku rupiaa ihimisten naamat sullaan ja oikoileen vinka kohomettamasta irvistyksestä. Kevähä ei sitä yksistään tee, vaan ku sen kans yhistettynä hoksasivat nuo hallituksen päältäpäsmärikki helepottaa ja yksinkertastaa tuota syntikantamuksena tuntunutta verokuormaa... Vielä jos oisivat huomanneet kaksinkertastaa, nii kui keviäksi olo oiskaan sitte tullut.

Vaikka tikun kans hakis, niin eipä sitä muuta kevennettävvää taija ennää löytyäkkään. Tuo sapuskapuoliki rupiaa olleen jo niin keviää että... Eipä tuu raskas olo ku järsii keviää leipää ja silittää päälle kevytmarkariinia ja hörppää päälle kevytkurria tai piimäsintua. Läskiäkkään ei voi ennää kiirata ku siinä ei oo ennään rasvan hiventä eikä makkarasa oo yhtään lihhaa. Kohta saa sanua, että ku lunta syö ja vettä juo, nii ei paskakkaa pahalle haise... Saa pyyhkästäkki keviästi.

Ennevanahaa sanottiin, että raskas työ vaatii raskaan huvituksen. Mutta nykyään eijoo ennää palijo raskasta työtä, ku sitäki reissataan keventää työtätekeviltä ja raskautetuilta pois kokonaan. Kohta eijoo ku henkistä ja keviää työtä, jos sitäkään. Vaan eipä tartte sitte huvitellakkaan raskaasti. Mutta eipä tuu hättää, ku löytyy keviää kalijaa, mietua tupakkia kiskua keviästi henkeen ja viinainki rosentteja kevennettään alvariinsa, nii että vielä huvittelun jäläkeisenä aamunaki on keviä olo.

Eipä sitte ookkaan ihime, jos kaupasa käyvesä tulleeki semmonen tyhyjentävän keviä olo. Erikoisen keviät tarijousostokset on heleppo maksaa ku ei tartte raijata raskasta rahpörssiä lakkarisa, vaan pyhkästään vaan keviästi keviällä muovilätyskällä maksetuksi, keviänkeviästi tililtä tilille. Ja kun tuo verotus keveni ja yksinkertastu, nii yksinkertasesti keveni tuo ostoskassiki.

Nii että jossei takatalavia tuu, nii siittä vain keviällä mielellä keventämmään ketineitä päältä ja menneen keviä ravia keviänliikenteen väylille ja keventämmään talaven aikana kassettunutta rasvakerrosta. Sitäkö ei tiijä visustella eikä hamstrata mittään nykyään. Ei ees liikaläskejä.

Hallituksen päältäpäsmärit on kuulemma kaavailleet, että yli satakilosille lätkästässiin lähiaikona nuinsanottu läskivero. Päätinki, että parempi ne on juoksuttaa läskit tuonne tienpäälle, sillä parempi ne on olla maasa ku jumalattomain suusa. Että siittä vain ylös ulos ja lenkille.

Puolukasa

Tuosa raatattiin rannin kans marijanpoimimisesta, että seki on nii konneellistunu, että harva ennää puolukoisa ja mustikoisa käsiään sotkee. Ei ees perkkauksesa.
Vaan toista se oli ennen ku poimittiin myyntiinki satoja litroja. Ei ollu konneita eikä automapiilejä, joilla hurrauttaa marikon viereen. Ei ku koppuri kouraan ja pärekontti selekään ja kävellä nytkytettiin mehtään. Ja sitä mentiin koko sakilla, jokka vain kynnelle kykeni.

Nykyjäänhän pentuja ei saa marijamehtään kirveelläkkään. Tärkiämpää niitten on rällätä moppoilla, vahata viteoita ja kuunnella korvalapputereoita. Ennen se oli pakko Sakarin tanssata ku ku kepillä soitettiin ja sanottiin, ettei sua täsä karvoja vasten elätetä. Yksiki ranni sano vihijasseensa jäläkikasvulle pottumaalle ja marijaan menosta, niin oli sanottu, että v....u, kuoki ihte pottus ja poimi paskamarijas paskapää.

Vaan ei auttanu ennevanahaan jurkuloida vastaan ja ei se niin haluttanukkaan. Syvänmaallekki mentiin oikein yökuntiin poimiin puolukoita. Musun pirtillä kortteerattiin. Jokka on siellä päin autoilleet, nii on nähäneet ettei se häävinkokonen kämppä oo. Mutta sopu anto sijaa, että meitä mahtu siihen rannin väen kans yheksän henkiä. Jalakapatikasa mentiin ja rannin isäntä kööräsi kolukärryillä astioita mihin marijoja poimittiin. Eikä siinä kovin monta päivää mennykkään ku hevoskuorma poimittiin. Kaukasen kallioillaki oli punasennaan puolukoita, ettei siinä kauvon nokka tohissu ku koppuri oli täynnä. Käärmeitä vaan tuppasi sihiseen kivenkolloisa, että niitä sai pikkusen pelijätä.

Oikiastaan se oli mukavaa aikaa. Naurusasuin muisteltiin rannin kans niitä aikoja ku satuttiin kaapunkilla nokatuksin. Muisteltiin että hyvin sitä jaksettiin, vaikka ei ne evväät niin häävejä siihen aikaan ollukkaan. Äiti keitti hyvvää ruvismarijapuurua ja ku siihen tippautettiin siirappia silimäksi, nii sitähä söi jokkainen kupunsa täyteen. Ei yhtään ihime, vaikka pirtinovia pitiki sillon tällön ravvauttaa, ku ilima rupes käymään niin sakiaksi.

Ressi

Sitä rupiaa tuntuun että on puonnu nuista kehityksen keikkalavakärryistä aikoja sitte. Kaikki rupiaa olleen niin tikitaalista ja tietokonneellista, että hilseen yli mennee ja pahasti. Ei kai ne ihimiset valehtele ku ne puhhuu, että iha henkiä ahistuttavasti oksettaa.

Ennevanahaan ruukattiin sanua, että se tuo henki oli enempi altis ja ruumis heikko. Mutta nykyään so on kuulemma päinvastoin. Henkinen kantti ja puhti lässähtää, vaikka rupisa saattas olla työvoimaa ja riskeyttä puulaakein käyttöön vielä moniaiksi vuosiksi. Eijoo yhtään ihime vaikka se panneeki puulaakein päältäpäsmärit hunteeraamaan palakkalaisten mielenterveysasioitaki ja aatteleen, että niitten asijoijen hoitamisella saattas olla tuotannonki kans jotaki tekemistä.

Kyllähä sitä ennevanahaanki sairastettiin henkistä oksennustautia, mutta ei sitä osattu aatella, että sillä oli nii herraskainen nimi ku ressi. Nauruunhan ne ois kuukahtanneet, jos ois lääkäritki joillekki sekatyömiehille, pihkahousujätkille, laivanlastaajille tai ojureille antanu tiaknoosin, ettei niitä vaivaa muu ku ressi.

Ihtiä tuurasi sen verran, että sain piikan ja renkin vahinkon lirrauksena luovuusverta suoniin sen verran, ettei oo tarvinnu vielä ruveta ihan taivaanrannanmaalariksikkaan, vaan oon saanu ellääkseni totteuttaa niin henkisiä ku ruumiillisiaki voimavaroja säästelemättä ihtiäni.

Ja luovuuttahan tarvittiin lapiohommisa kanavilla ja kyllä sielä tilsa lensiki, että toisinaan niitä oli usiampiki ilimasa. Ja ku oli ottavaa sorttia ja riski ruppi, nii työhulluksi rupesivat tituleeraamaan. Nykyään työhulluus on saatu meleko hyvin kurriin tiima- ja kuupalakolla, että sitä eijoo haitalle asti suuremmisakkaan puulaakeisa. Vaikka kuulemma joisaki puulaakeisa on reistattu jonkulaisilla porkkanansiemenillä allaisiin työhulluutta istuttaakki, mutta eijoo vain ottanu juurtuakseen. Ressi vaan rehottaa.

Toista se oli ennevanahaan. Varsinki ojurin ja luiskanoomin arvokkaasa ammatisa se luovuus pääsi essiin. Halakopinoki oli joskus meleko luomus ku sen vähästä värkistä taiteili. Kerranki löi kymppi karvalakin pinon läpi että tupsahti. Pakkas moittiin harvaksi. Eihän niisä töisä minkäänvertaa päätään tarvinnu vaivata eikä vastuu ahistanu. Mutta eipä ollu ressiäkkään. Jos sattu rintaan pistään ja niin eelleen, nii siittä vain polokasemmaan lapiua riskimmästi pikilieriin tai anto pokan haukata jäistä männyntyviä senku oli värkesä varraa... Oli luonnonrauhaa ja välijyyttä.

En tiijä hirviästi nuista tietokonneilla pellaamisista, mutta oon kuullu että pikku koppeisa vahataan silmät tapillaan jotaki töllötinruutua. Eijoo mikkää ihime vaikka mökkihöperöksi tulis usiampiki. Ilimastoinnikki sääjellään konnein mukkaan, ettei oo muuta tuuletusta kun pomon niskaanpuhallus.

Ennen ruukattiin sanua, että heikkoimpaan kohtaan se tauti ihimisesä iskee ja tai mitä paikkaa eniten rasitettaan. Ja toiset sannoo, että se elin surkastuu, jota vähän käytetään. Ei kai se siittä oo miksikkään muuttunu. Puulaakein päältäpäsmäreijen häätyyki ruveta meleko äkkiä aatteleen nokkaansa pitemmälle.

Navasta kiinni

Sitä tullee mölläytettyä toisinaan tuosta leipälävestä sen enempi hunteeramatta. Niinku ny tuli kehua retosteltua, että sitä muka säntäisi puulaakista ikkäänku perskannikkaa nakaten ja sanottua etten kusekkaan Ruatruukille päin.
Mutta jos valehtelematta sannoo, niin ihan tuppasi pahanmielenpallaa kurkkuun lykkäämään ku irtisanomislanketin alleränttäsin. Ei sitä talosta lähetä niinku torpasta.

Ennevanahaan se oli suoraviivasempaa tuoki loppu litviikin antaminen. Kerranki ku kysy Piehinkijokiuitosa ukkoherra Partanen Karvos-Aukulta, että miksei oo vielä ruuhkaa purettu, nii meni siihen Auku sannoon, ettei oo ollu aikaa... Siihen heti ukkoherra, että minä annan sulle Aukurukka aikaa, että kävellä läpsippä tuon konttuurin kautta.

Nykyään ne on jos mikkä irtisanomis- ja ootusajat sun muut rituaalit. Paitti nyt nuilla isokenkäsemmillä toplokkailla, jokka saa lähtiä heti. Vissiin sen takia, ku ne on läntränneet niitten tietokonnein kans ja saattasivat suutuspäisään ootusaikana pistää ittään tiijä mitä viruksia ja piruksia.

Viekkaimmat jätkät ruukasi ennevanahaan ruihnata sen verran palijo vörskottia, että olivat aina navastaan kiinni puulaakisa. Semmosille jätkille ruukasi järijestyä hommia luppoaikonaki.

Nykyään navasta kiinni jääminen on mulijahtanu melekeen nurinpäin. Ainaki mitä tullee semmosiin pörsiyhtiöihin ku Rautaruukkiki on.

Kipiästi vihilasi eikä ollu kaukana märy irtolaisilimotusta alleräntätesä, ku muistu mieleen taannoinen muutaman kymppitonnin vippaaminen yhtiön pörssiin. Sinne meni ku kankkulan kaivoon, eikä oo muuta lohutusta ku etten ollu ainua pöhölö. Saa siinä kiristää tuppivyötä ja yrittää maksaa kirrittää ansiopäivärahosta pankkivelekaa, ku annon jymmäyttää ihtiäni.

Ei ois yhtään pahitteeksi vaikka kakssatasen pörssimeklarit hieros jonkulaista käjenojennusta irtisanotuille osakkeijenomistajille, ku kerta yllyttivät hulluuteen. Ku sais ees omansa pois, nii ei tarttis ennää huolehtia yhtiöstä, ku yhtiökkää ei huolehi minusta.

Antinlinnan kivi

Tuosa ku pistäysin lainastosa, nii höristelin siinä uteliaana korviani ku oli neuvonnasa iha sakiannaan nuorta väkiä tivvaamasa semmosta asiaa, joka oli meikäläiselle ollu selevillä jo ihan sikiästä asti.

Nimittäin nuoriväki tivasi, että mistä kirijasta löytyy tietua Antinlinnan kiven tarinasta. Jotaki olivat vissiin kuulleet ja käyneekki kivellä, mutta räntättyä tietua olivat vailla. Aattelin siinä rohkasta mieleni ja sanua, että kahtelkaapa vanahoja Raahen Seuvun numeroita, että sielä on josaki Perukan väärtin pakinoisa selevitetty koko ihte kuulemani tositarina. Mutta aattelin, että pistänpä uusiksi koko jutun. Aikansa se vie jos rupiaa lantraamaan monen kymmenen vuojen takaset lehekki.

Antinlinnan kivihän törröttää siinä muutaman haulikkokujin pääsä Härkölästä melekeen etelän suuntaan. Ennevanahaan siittä Härkölampin takkaa lähti selevä poloku, mutta nykkö ovat ojittanneet senki Antinnevan, nii ei sieltä löyvä hilluja eikä polokuja. Vaan ehtivä löytää ainaki kiven. Ihte kivi on rapiat viis metriä korkia ja nykyjään sen päälle on tehty rappuset. Ei hääppöset oo, että yli satakiloset kahtelkoot maasta.

Mutta jokka ootta uskaltanneet päälle kiivetä, nii ottaa nähäneet, että kivi on rapsahtanu joskus halaki. Päältä halakein on miehenmentävä, mutta suipponee alaspäin.Se mistä kivi on saanu nimensä johtuu meikäläisen saamain kuulopuhhein mukkaan siittä syystä, että yks Antti-niminen mies oli joutunut kapuammaan hevosen haku reissullaan susia pakkoon kivelle. Vähä siihen malliin ku Jukolan veljekset Toukolan härkiä pakkoon Hiijenkivelle. Mutta Anttirukalla ei ollu pyssyä pahastakkaan, jolla ois säikytelly susia pois. Anttia rupes raukasemmaan ja hän pani kivelle pötkölleen ja aatteli, että kyllä sujet siittä aamun valijettua katuaa.

Mutta kuinka ollakkaan? Miten lie unenpöpperöisään pyörähtäny kiven halakiamaan. Ja sieltähän ei ollu poispääsyä. Mitä enämpi yritti pois, sitä tiukempaan juuttu kiinni. Kalapatenhan siinä Antille kävi, ku kuoli näläkään sinne kivenkolloon. Joskus aikojen perästä löysivät Antin luut ja ristivät kiven Antinlinnan kiveksi. Nii että äläkää jääkö kivelle nukkumaan. Varsinkaan, jos ootta yskin liikkeellä.

Varessaappaat

Tuosa ku on reistannu reenata postiloovalla käyvesä avojalon kulukemista, niin kyllä häätyy sanua että ilimanaikkusta rääpistelemistä se on ollu. Eipä tartte olla hääppönen hiejanmurunen niin pistää kantapäähän ku purasinta tai äimää työnnettäs. Ihan irvistellä häätyy ja yrittää satakilosta ruppia keventää.

Vaan eipä tarttenu keventää reippaat puolisattaa vuotta ja kilua sitten. Nykyajan tennareillakaan ei oteta semmosia lähtöjä ku ennevanahasilla varessaappailla. Muuten näkkyy tuola kavulla renttasevan penikoita resusisa housuisa. On tuuletusaukkua vähä sielä ja täälä, vaan eipä oo tullu vielä varessaappaat muotiin niinku reikä- ja paikkahousut.

Ja mitä niitä sillon ennevanahaan ollu tennareita ja perpereitä kesäkuumalla penikoilla, ku ei ollu jokkaisella talavellakkaan. Tukka ajeltiin kevväisin puliksi, vähäset kenkänronttanat takavarikoitiin ja päivänpaisteella paijakki. Sen verran oltiin aikaa eellä, että sillon nitistettiin kerihtimillä sinni- tai aivinahousuista lahkeet poikki polovipaikkain yläpuolelta, ettei lököttäny ku monenkertaset ja eriväriset perspaikat... Niin että osattiin sitä ennenki kommeilla.

Vaan oltiin sitä nii mustiksi päivettyneitä, paahtunneita ja mahtavat varessaappaat jalakoisa, etteipä ois erottanu näistä päivettyneimmistä pakolaisista, jos niitä ois sillon ollu. Häätyhä sitä joskus pikkusen märistäkki, ku niistä veri tirisi ja halakeilivat ja suomuilivat. Jollaki rasvantapasella se äitirukka reistas rohtumia helepottaa. Vaan eikö aamusta pittäin takasi Perukan jokkeen lorkkimaan, jörrejä ja hauvenpoikasia ruohosilimukalla silimustammaan.

Oli ne vaan lujantekoset ne varessaappaat. Merenrantakivikollakin sitä hypeltiin ku mikkäki apinat. Ja ku oltiin tartsanisilla, niin katajikosa mentiin että pölisi ja meleko korkialta puustaki alas kannikkoon hypättiin...Joskus harvon saatto varvas lisahtaa kivveen ta kantoon niin makiasti että kynsi tai pari lähti läskeneen. Mutta ei sitä palijo voivoteltu. Kusta tirrautettiin niin sillä se tesinvioitu. Jos ei ihteltä tullu, nii kyllä rannit autto...

Ja sitten ku pijettiin olumpialaisia Perukan tiellä, niin saa sitä ihimetellä että miten ne jalakapohojat kesti, ku toisinaan aatuttiin tahkuammaan sattaaki metriä tuntitolokuksi. Sitä ois vissiinki kymmene senttiä pitempi, jos ei ois sillon kuluttanu varessaappaitten pohojia niin palijo.

Kuria vierotukseen

Tuosa ku seiso tuorustain avviisisa, ettei oo Raahekkaan herran kukkarosa nuisa huumeasioisa, nii muistu mieleen miten vateri vierotti meikäpojan tupakinpoltosta ja varkauvesta. Nykyäänhän niitä sikiöitä ei ees reistata vierottaa tupakoinnista, haistella henkiä eikä kysellä, että mistä sait rahhaa ostamisseen.Surkiaaon kahtella ku keskenkasvuset penikat vettää sätkää posket lommollaan ku tuttia. Tiijä vaikka alakuinnostus tupakkiin johtuski siittä ku vierotettaan mukulat nykyään liika aikusin tissiltä. Ennevanahaan sai imiä tissiä niin kauvon ku kehtasi.

Mutta kokkeillaha sitä piti meikäläisenki tupakinpolttua, niinku muittenki nuorten. Vateri oli justiin aukassu tehopakkaus-työkköaskin ja tarijonnu siittä rannille ja ottanu ihteki siittäholokkimynnin kans.Siinä ku silimä vältti, nii sen kummemmin räknäämättä varastin askista kolome työmiestä. Häätyhän mun järijestää Ahosen pojille vuorostaa oikiat tupakit, ku oltiin polteltu papan kessuja rykin aikaa. Ahosen sillan alla veettiin henkeen, että nokastaki tuli savua ja päästä oikein pisteli. Ja kohta rupes oksettaan ja paskattaan...Siittä sitte yritin hiippailla ölövinä mökille ja koitin olla ettei henki haisis. Mutta eihä vaterilta nii vain tietämättä ja rankasematta tupakeita varastettu. Kotiatultua alako kuulustelu. Ja minä en ollu tietävinnään.

Mutta kohta olin Vateri oli varannu uunin päälle notkian pajukepin, jolla alako minut polovilleen siepattuaan pehemittään persposkiani. Välillä se aina kysy, että tuliko otettua. Kävi sen verran kipiää, että piti tunnustaa, että tulihan se yksi otettua. Mutta siittäkö laakit vain koveni, nii pitihän ne kaikki kolome varastettua tupakkia tunnustaa yksitellen.Ku monneen päivään ei kärsinyt kunnolla istua, nii ei heti kohta teheny tupakkia mieli. Saati sitte niitä varastaa.

En minä selekäsaunasta oo kaunaa kantanu. Oon aatellu, että se oli visiin sitä nykyään palijo puhuttua ennevanahasta ennaltaehkäsyä, joka on nykyään rankastava teko. Sen verran oon vanahanaikanen, että heti piennä ollesa sitä pitäs ottaa Koivuniemen herra käyttöön, jos ei hyvä ja puhe auta. Isompana saa varua päätään, jos sitte vasta rupiaa antaan kurinpallautusta ja puhhuun tupakoinnin, huumeijen ja juopottelun vaarosta. Eikö siinä Isosa kirijasaki sanota, että joka piiskaa säästää, vihhaa lastaan.

Puupeltoja

Tuosa ku perukan rannin kans raijattiin ojalinijapuita tienvarteen Uuveltaniityltä, niin siinä töövätesä ja sätkää tehesä puhkes ranni puhhuun, ettei siittä tunnu olevan kauvon aikaa ku samasta lämpäreestä korijattiin millon kauraa ja millon heinää... Nyt sauna- ja uunipuita.

Eikä se mittään ennevanahasta raijaamista puitten kerruu nyt ollu. Paremmin semmosta urakalla rehkimistä. Siinä ei kauvon nokka tohissu ku ranni kopristi meikäläisen rankaläjät kyytille ja ookasi ne Nuhvilla kärrytien varteen. Ei siinä osannu vanaha ku suu auki töllistellä, että voima ja tekniikka se on nykyään joka pellaa sillain että käsin koskematta puut on äkkiä kärrytien varresa läjäsä... Ei tarvinnut syliksi ottaa eikä Juutisen Arttu-vainajan konsteja käyttää, eli rettuuttaa tukkeista parirekkein pankolle ensin toinen ja sitten toinen pää.

Siinä ku sammutettiin moottori, tehtiin vähän rätinkiä ja volokastiin silimämääräsesti, että hirviän komia ronkkeli tuliki puita, niin ruvettiin siinä räknäämään takasipäin vuosia niihin aikoihin ku Uuttaki niittyä pelloksi raivattiin ja ensimmäisiä kauroja kylyvettiin. Pikkuisen raktorirannia vanahempana välläytin senaikasta pellonraivaustappaa... Melskalla juuret poikki koivupuskista ja minä nuorempana käpäsin köyven kiinni latvaan ja veettiin vaterin kans juurakko poikineen syrijälleen.

Eikä aikaakaan ku pellolla ensikaura lainehti ja jos ei pakanen pannu, nii päästiin puija ryskyttäänki. Sillon maksettiin vielä pellonraivuusta palakkiotaki, mutta nykyäänhän siittä sakotettaan ja pakasenpanemisiakkaan ei palijo arvioija. Jonku aikaa pijettiin peltoja paketisa ja annettiin siittä isännille pikkusen kärsimyssättiä.

Sitte hoksasivat päältäpäsmärit, että mehtällehän ne pittääki pellot kylyvää, etteikö männynsiementä vain välttikiivun rakkoon... Vaan ku viheriä kulta rupes lykkään närkkiään heinikon sejasta niin kohta siihen ryykäs hirvet niitä eineekseen napsimaan. Ja taas piti rukkoilla alamuja valtivallan pörssistä.

Sitä ei ois uskonu sillon ku vikatteella nirhattiin heinää ja kauraa poikki ja seipäille, että jonku vuojen päästä rättyytettään ojista moottorisookalla mehtää. Vaan niin se tuo aika kulluu eikä oo niinku ennen... Saa sanua ku Hyväris-Heikki vainaja ennevanahasesta Kettuperän kehityksestä, että rattorit pörrää ja morofoonit soi, eikä oo muuta ko puhelinta vailla. Nykyään se on kännykkä melekeen jokaisen kännysä perällä ku perukallaki. Semmosta se on ku tuo aika kulluu ja varijo vennyy.

Kotiseutumatkailua

Ylöskirijotus tarkottaa vähä sammaa ku ettei näkis mehtää puilta. Eli suoraan sannoin reissuamismielesä sitä, että on sitä kahteltavvaa täälä tekopitäjäsä Raahesa ihtellekki saati sitten ulukopaikkakuntalaiselle. Varsinki tämmösille palluupolokujen tallustelijoille, jokka ei vihti ennää säntäillä kiireisempien völijyyn tuonne turhuuven markkinoille, johon vereksemmät puulailee.

Tuo akka, joka on nuita etelän vareksia, on ruvennu syynäämään nuita Raahen ympäryksen karttapiirustuksia ja niin sitä on tyyrätty muaki kahtelemmaan erilaisia kiintopisteitä ikkään ku uusin silimin. Ja eipä oo tullu ennemmin aateltuakkaan, että ihan täsä rupiaman matkan pääsä on ihan silimäähivveilevän komioita paikkoja, meni sitte pohojoseen, etelään, ittään tai länteen.

Nuitaki Raahen rantoja saarineen passaa kahtella misä valosa hyvänsä, niin aina silimä leppää ja pahamieliki rauhottuu. Ja jos tekkee mieli vähä kävellä lenttasta luonnosa ja ulukoilimasa, niin heti Pattijojen puolelta Veteraanimajan korsun tykyä lähtee hirviän mukava poloku, joka mennee Lohenpyrstön kautta. Häätyy vain muistaa ottaa ohovia mukkaan, jos meinaa tööväillä välillä ja ihhailla tapionkuusta, jonka tykönä piti hilijentyä rukkoileen hirvionnia enssyksylle. 

Ijän suuntaan ei tartte mennä ees Antinlinnan kivelle, Pöytä- tai Tullikiville, saati sitte Laivakankaan kultakaivokselle ja jätinkirkonkylälle ja sen kautta Sikolampille ku nähtävyyksiä löytyy... Meinaan ihan tuosa malamitien varresta löytyy järvimaisemat ku Saimaalta. Ennoo osannu ennen sillä silimällä kahtuakkaan. Pistohietikoltakkaan ei avvauvu sen härevämpiä näkymiä ja ei oo päästy saastuttammaankaan ku ei tienravveisa seiso reklaameja sinne kettään viisaamaan ja sotkemaan ja rantoja pillaamaan. 

Ja tuonnekko etelään päin pannee noka viisaamaan rantaa pitkin, rautatehtaan yli ja Kulijun- ja Siniluovon lahen, niin tullee vastaan erilaisia nokkia. On Romminnokka, Lännennokka ja Hanahinokka. Ja Hanahinokasa on Hanahikivi, joka ei ookkaan Raahelle mikkään riippakivi vaikka saiki sen ku Salonen pakkonaitettiin Raahelle.

Tuota tuosa hunteerasinki reissatesa, ettei ois pahitteeksi jos yhistäs nämä Raahen reissaamisen ja enevanahasen ilimineeramisen päältäpäsmärit juominkihommansa ja rustaisivat nuitten Antinlinnan ja Hanahikiven päälle semmoset rappuset, että sinne uskaltas kiivetä ja pääsis persejalakasemmat ja raskaammakki.